Tuulimittari

Ilta oli laskeutunut Sähkölään. Kaduilla ei näkynyt kuin katulamp-
pujen lämpimän keltaiset valokeilat. Paitsi, että jokin hahmo liik-
kui Tuulipuistossa. Se hiiviskeli hiljaa. Pysähtyi välillä ja taas hiip-
paili eteenpäin. Mitä kummaa?

Elektronman oli öisessä vahtivuorossa. Hänen tehtävänsä oli tark-
kailla, että yö sujuu rauhallisissa merkeissä Sähkölän väen nuk –
kuessa. Yhtäkkiä hänen supernäkönsä paikantaa jotain outoa
Tuulipuistossa. Elektronman tarkentaa katsettaan. “Miksi Sir In-
sinööri hiippailee öisessä Tuulipuistossa”, Elektronman ihmet-
telee ääneen. “Parasta käydä kysymässä, mikä puuha hänellä on
meneillään.”

Elektronman lähti matkaan kohti Tuulipuistoa. “Hälytän var-
muuden vuoksi Wattitytön paikalle”, Elektroman tuumi. Kun
hän saapui paikalle, Wattityttö nojaili jo aitaa vasten. He kii –
pesivät ketterästi aidan yli. Sir Insinööri näkyi nyt hyvin yk –
sittäisen pihalampun loisteessa. Insinööri kastoi etusormensa
suuhunsa ja nosti sen ilmaan. Hän näytti mietteliäältä.

Samassa hän huomasi sivummalla seisovat lapset ja kiljahti. “Mitä
te täällä hiiviskelette säikyttelemässä kunniallisia akateemisia
ihmisiä?” hän sähisi. “Anteeksi, että säikäytimme”, Watti-
tyttö sanoi naurua pidätellen. “Mitä puuhaat?” Wattityttö
jatkoi. “Osaatteko pitää salaisuuden?” Sir Insinööri kuiskasi.
“Jo toki!” Elektronman ja Wattityttö vastasivat kuin yhdestä
suusta. “Minun pitäisi rakennuttaa uusi tuulivoimala ja löytää
sille mahdollisimman tuulinen paikka, mutta se on osoittautunut
todella vaikeaksi”, Sir Insinööri vaikeroi. “Vaikka kuinka yritän
tunnustella tuulen voimakkuutta sormeni avulla, en osaa tehdä
päätöstä”, Insinööri kertoo maiskauttaen sormeaan suussa ja nos-
taen sen taas ilmaan tunnustellakseen tuulen voimakkuutta.